Äitiys ja yrittäjyys – Kotirinki-yrittäjät elävät arkea, jossa molemmille on tilaa

Suurin osa, noin 80 % Kotirinki-yrittäjistä on äitejä. Moni heistä on hypännyt yrittäjyyteen juuri siksi, että se tuo arkeen vapautta ja mahdollisuuden sovittaa työ perheen tarpeisiin. He tietävät, miten kiireistä arki voi olla, kun siihen yhdistyy työ, perhe, päiväkoti, koulu, harrastukset, läksyt ja sairastelut. Siksi he tietävät myös, kuinka arvokasta on, kun joku tulee kotiin ja huolehtii siivouksesta puolestasi.
Yrittäjyys ei ole kaikille samanlaista. Osa Kotirinki-yrittäjistä tekee työtä osa-aikaisesti, toiset kokoaikaisesti. Yhdelle tärkeintä on aloittaa päivä vasta koulukuljetuksen jälkeen, toiselle taas mahdollisuus lopettaa työt hyvissä ajoin ennen iltapäivän hälinää - ja osa pystyy yhdistää nämä molemmat.
“Yrittäjänä voi vaikuttaa omiin työaikoihin. Esimerkiksi voi aloittaa aamulla työt siten, että voi viedä lapsen kouluun… Ja iltapäivällä lopettaa työt tarvittaessa tiettyyn aikaan.”
Kotirinki-yrittäjyys ei ole pois perheen ajasta
Kotirinki-yrittäjät kokevat arjessa erityisen tärkeäksi sen, että työnteko ei syö aikaa perheeltä, vaan sopeutuu siihen. Työpäivää ei tarvitse saada mahtumaan kahdeksasta neljään.
“Käyn asiakkailla päiväsaikaan kun lapset ovat koulussa, joten työaika ei ole pois perheen yhteisestä ajasta.”
“Voi itse laittaa siivousvuorojen ajat lasten ja perheen toiveiden mukaan. Ei tarvii kysyä lupia pomolta – mä päätän itse."
Kotiringissä suurin osa asiakaskäynneistä tapahtuu arkisin päiväsaikaan, jolloin pienempien lasten hoitopäivien ja isompien koulupäivien rytmiin on helppo mukautua. Arjen suunnittelu ei aina ole helppoa – ja juuri siksi yrittäjät arvostavat mahdollisuutta suunnitella oman näköisen arjen.
Vanhemmuus ei lopu, vaikka lapset kasvavat
Kaikilla Kotirinki-yrittäjillä lapset eivät enää ole pieniä. Monella nuorimmat ovat koululaisia, osa jo aikuisia – ja silti vanhemmuuden tarpeet eivät katoa. Perhetilanteet vaihtelevat, mutta ajatus säilyy: yrittäjyys mahdollistaa mukana olemisen ja tarjoaa parhaimmillaan kokemuksia työelämästä myös omille lapsille.
“Aina ollut onneksi pääosin illat ja viikonloput vapaat. Nyt molemmat nuoret itse yrittäjiä ja olleet joskus minunkin apunani.”
“Minulla on jo sen ikäiset lapset, että osa asuu kotona ja osa ovat omillaan. Huolet eivät kuitenkaan poistu vaikka lapset aikuistuvat…”
Kotirinki-yrittäjyys tuo vastuuta ja haasteita
Kotirinki-yrittäjienkään arki ei ole aina pelkkää huolettomuutta. Yrittäjyys tuo vapautta, mutta myös vastuuta ja taloudellista epävarmuutta palkkatöihin verrattaessa. Lomien suunnittelu voi olla haastavaa, ja sairastapaukset vaativat järjestelyä – erityisesti silloin, kun asiakaskäyntien siirtäminen ei onnistu.
“Hyviä puolia yrittäjyydessä on se, että aikoja asiakkaalle pystyy laittamaan paljon omien ja perheen aikataulujen mukaan. Huonoa taas on se, jos esim. lapset sairastuvat.”
“Kesät ovat haastavia, jos vanhemmilla vain muutama viikko lomaa ja lapset koululaisia… Isovanhempien apu on kesällä kullan arvoista.”
Toisaalta lastenhoitoa, sairasteluja, kesälomia ja muiden lasten arkivapaiden suunnittelua helpottaa se, että työajat voi suunnitella itse. Kotirinki-yrittäjät hyötyvät myös yrittäjäverkostosta ja on mahdollista sopia tuurauksia keskenään nopeallakin aikataululla. Ketju tukee myös yrittäjiä äkillisissä tai pitkäaikaisissa tilanteissa.
Äidit äitien asialla – Kotirinki-yrittäjyys antaa aikaa takaisin
Kotirinki-yrittäjät eivät tee vain töitä perheensä hyväksi, vaan he antavat myös muille äideille tai isoäideille aikaa. Jokainen siivous- tai kotiapukäynti on konkreettinen teko, joka helpottaa arkea jossain toisessa kodissa. Kun koti on puhdas ja järjestyksessä, aikaa jää muuhun – yhdessäoloon, lepoon tai vaikka ihan vaan omiin harrastuksiin ja muihin arjen askareisiin.